Näkyy telttailu nukuttavan... vai onko se päivän rasitus? Kun kömpii kymmeneltä telttaan ja heräilee puol kasin aikaan, niin eikös ne ole aika kivan mittaiset yöunet?
Aamupala rannassa ja pullakahvi vielä leirintäalueen respassa, niin sillä jaksoi lähteä päivän etapille. Tosin evästähän pitää olla aina mukana edes vähän!
Koska halusimme välttää nelostietä, niin ajoimme pienempää nelostien vierustietä muutaman kilometrin matkan etelän suuntaan, jotta pääsimme tielle nr 13. Se olikin tie, jossa tuntui ajaminen olevan vaarallisinta koskaan! Liikenne oli kova, piennarta ei juuri mitään ja keltaisella viivalla ohittajia oli paljon... usein myös vastaantullessa. Meille jäi aika pieni tila noissa tilanteissa. Emme tykänneet siitä yhtään. Mutta pakko oli tuo tie ajaa, että pääsimme kääntymään Saarijärven kohdalta pienemmälle tielle nr 648.
Se olikin oikein mukava pätkä, taas kivan kumpuilevaa maastoa. Tosin maisemat olivat pääasiassa metsää.
Iltapäivällä pysähdyimme Kannonkoskella syömään Pitopirtissä pitsaa. Terassi vähän arvelutti, sillä siinä oli päiväkaraoke! Oisi päässyt laulaa lurauttamaan pitsaa odotellessa, mutta jätettiin tällä kertaa väliin. Sisätiloissa oli kuitenkin viileämpää ja rauhallista. Tässäkin paikassa huomasi sisällä, että sisustukseen ja viihtyvyyteen oli selvästi panostettu. Että oikein hyvä kuppilastoppi!
Kannonkoskella oli satanen täyttynyt matkaa sille päivää... noin 35 jäljellä, kohteena Viitasaaren Hännilänsalmen leirintäalue. Jatkoimme 648, kunnes saavuimme 77:lle. Vähän taas arvelutti kahden numeron tie, mutta tässäpä liikenne olikin oikein sujuvaa eikä yhtään vaaratilannetta meistä ollut! Liekö johtunut siitä, että tien keskiviivalla ei ole tärinäraitaa... Autoilijat ohittivat siis nätisti reilusti kiertäen. Kiitos heille!
77:lla oli myös reilusti tätä pyöräkaistaa:
Melkein kohteessa, pintakaasulla: