...niin jäädään polkemaan maastoon läskeillä Ylläkselle!
Kotiuduttiin Norjan Altasta sunnuntaina Äkäslompolon Rautamajaan iltapäivästä. Ystäväpariskunta oli valmistellut päivällisen filepihveineen ja lisukkeineen "mökille". Mikäs siinä oli palautuessa ja samalla tankatessa maanantaihin, jolloin varsinainen ajo vasta alkaisi!
Maanantaina aamupäivästä polkaistiin Ylläksen länsipuolta kohti Ylläsjärveä. Luontokokemuksina tietysti porot ja tällä kertaa myös kettu, josta en ehtinyt ottaa kuvaa. Pyöräilyreittimerkkejä oli, mutta jostain syystä ne loppuivat kohdassa jossa oli monta eri vaihtoehtoa edetä! Siispä kävimme piston kodalla, piston pientä polkua... joka päätyi ylitsepääsemättömään puroon sekä siihen ilmeisesti oikeaan reittiin, jossa edes läskipyörä ei kulkenu ja kengät kastuivat ekan kerran.
Kohti Ylläsjärveä matkalla oli paljon kaatuneita puita, suota ainaki yhteensä kilometrin verran ja taas kaatuneita puita. Aika jumppaa!!!
Päivän piristys oli suolla lakat ja Ylläsjärvellä cafe Pasila. Niillä jatkettiin maisematien kautta Lompoloon.
Hieno päivä! Aurinkoa, itsensä ylittämistä! Suolla itikoita, mutta sepä menikin sitten ajaen pienellä raivolla että pääsis sieltä aiemmin pois!