Lähdimme perjantaina työpäivän jälkeen kohti Lahtea, jossa yövyimme mukavasti Scandicissa. Hotellin ravintola oli auki klo 22 saakka. Ei tarvinnut lähteä enää yhdeksän jälkeen lähteä ravintolaa etsimään, eikä tarvinnut poiketa viereiseen pikaruokaketjuravintolaan 😊
Aamulla luomupitoisen aamiaisen jälkeen starttasimme auton kohti Helsingin Länsiterminaalin satamaa. Odotusaika ei ollut satamassa pitkä ja sujuvasti pääsimme laivaan. Tallinnaan saavuimme hyvissä ajoin iltapäivällä, joten kirjoittautuminen hotelli Radisson Blu Olumpiaan sujui näppärästi ja saimme autollekin pitkäaikaisen parkin hotellin takaa pariksi vuorokaudeksi. Hotellissa bonuksena tuli huoneen korotus parempaan business -huoneeseen, kun oli muka niin täyttä... Minusta hotelli ei ollut lainkaan täyden oloinen! Mutta ei me siitä valitettu 😎. Suureen huoneeseen mahtuivat pyörätkin näppärästi ja kylpyhuoneessa ois voinut tanssit pitää, sen verran paljon oli lääniä. Näkymä oli suoraan Tallinnan keskustaan kattojen ylle. Ei huono!
Hotellilta lähdimme heti tavaroiden siirtämisen jälkeen autosta huoneeseen kävellen kohti numeroiden ja ajopaidan hakua. Matkaa oli mukavasti vain reilu kilometri. Oikeastaan hotellin valintaan vaikutti suuresti sijainti sekä aamiaisen alkaminen sunnuntaisin klo 7.
Numeroiden hakemisessa ei ollut ruuhkaa ja samalla saimme varattua pyörille vielä kuljetuksen Tartosta Tallinnaan. Tämä oli meille Tartosta takaisin Tallinnaan liikkuville iso plussa, sillä junassa tai bussissa pyörän kanssa matkustaminen ei ole aina niin herkkua.
Pastaparty oli numeronjakoteltan välittömässä läheisyydessä ja söimme siinä sitten samoin tein. Pasta-annos oli sellainen perusbroileripasta, leipineen ja juomineen (vesi/mehu). Ihan ok, kun ei oltu sitä lounasta oikeastaan syöty ollenkaan. Siis mitä häh? Ei tankkausta, ei sitä tainnut tällä kertaa olla. Eikä minusta tarvinnutkaan, koska pitkää peekoota oli tiedossa, niin rasvoilla mennään.
Kävelimme vielä keskustan läpi linnanmuureineen ja pihoineen. Lopuksi istahdimme keskusaukiolle nauttimaan suklaakakkua ja lasilliset kuohuviiniä. Paluumatkalla hotelliin hankimme vielä iltapalaa, koska päivällisen tarvetta ei kummallakaan ollut.
Uni tuli hyvin muhkeassa sängyssä, mutta aamulla heräsin liian aikaisin ennen kellon soittoa. Kait sitä oli jo riittävästi tullut unta, kun 8 tuntia oli nukuttu :)
Vaikka hotelli oli hieno, niin rohkenimme laittaa pyöräilyasut päälle aamiaiselle. Eipähän henkilökunta siihen kiinnittänyt huomiota, toivottelivat tervetulleeksi ja eikun syömään! Aamiaisella oli yllättävän paljon jo ihmisiä sunnuntaiaamuksi. Tarjoilu oli runsasta ja tuoretta. Ravintola oli valoisa ja aurinko paistoi ikkunoista sisään kadottaen viimeisetkin unenrippeet silmistä.
Huoneesta pyörät ja reput mukaan ja kohti lähtöpaikkaa!
Lähtöpaikalle reitti olikin tuttu edellisen päivän numeronhausta. Jätimme kassit järjestäjän kuljetettavaksi ja hivuttauduimme kohti lähtökarsinaa. Osallistujia oli ilmoittautunut noin 400. Virolaisilla ei ollut mitään kiirettä asettautua lähtökarsinaan ennenkuin muutamaa minuuttia vaille klo 8.00. Ihmettelimme tätä, sillä Mallorca 167 (312) tapahtumalähdössä porukka on lähtökarsinassa puoli tuntia ennen starttia. Toki tämähän ei ollutkaan kilpailu vaan ryhmäajotapahtuma. Asettauduttiin vauhti 30km/h merkin tienoille ja minullakin oli aikomus lähteä ajamaan siinä ryhmässä.
 |
| Kaikilla osallistujilla tuli olla tapahtumassa annettu ajopaita. |
Saattoajo oli rauhallinen Tallinnan keskustan läpi ja kohti lentokentän pohjoispuolta, jonka jälkeen käännyimme etelän suuntaan. Siinä porukat jaettiin lähtöryhmiin, oltiin ajettu siihen mennessä reilu 10 km ja aikaa oli kulunut lähes 45 min. Tämä auttoi minua laskemaan, että jos lähden 30km/h vauhtiryhmään, niin ajovauhti tulee olemaan reilusti yli sen. Sillä tuo 30km/h on siis startista maaliin keskivauhti taukoineen. Näillä laskutoimituksilla ja oman ajotuntuman päätelmän jälkeen pysäytin pyöräni 25km/h ryhmän kohdalle.
Vetomiehet tulivat virolaisen naisen ja minun eteen vetämään porukkaa kohti Tartoa. Vauhti oli kärjessä mukavan tasainen, 28-32km/h näillä vetomiehillä. Seuraava vetopari ei ollutkaan enää niin tasainen, vaan vauhti vaihteli heidän jutustelun/maaston mukaan 20-36. Siis mäkiähän tuolla ei oikeastaan ollut, joten tuo 36km/h tasaisella oli sen verran peräjoukolle liikaa, että takaa tuli yksi kapteeneista kertomaan vetäjille että pitää hidastaa. Meno rauhoittui hetkeksi ja taas muutaman kilometrin jälkeen toiset kapteenit tulivat sanomaan vauhdin olevan liikaa. Enhän mie juuri viroa ymmärrä, mutta liia kiirus tjsp. taisivat vetomiehille sanoa :)
Etukäteen oli varoiteltu tietyöstä ja se tulikin vastaan muutaman kymmenen kilometrin päästä startista. Pidimme lyhyen tauon ennen kävelyosuutta tietyötiellä. Oli sen verran isoa kiven murikkaa, että ei siinä ajanut kukaan muu kuin fatbikella ja maastopyörällä olevat miehet. Muutama sata metriä talutimme pyöriä, sen jälkeen oli lähes normaaliksi soratieksi painautuneet tiiviit urat joita pitkin jo sitten ajettiin. Tietyötä oli muutama kilometri. Asfaltti tuntui sen jälkeen niiiin hyvältä!
Tiet joita ajoimme päivän aikana olivat hyvässä kunnossa ja ilo oli ajaa helppoa maastoa kerrankin isossa porukassa. Paikallisessa yhteislenkkiporukassa on yleensä alle kymmenen ajajaa, joten tällainen noin 60 ajajaa tässä hitaassa vauhtiryhmässä oli minulle jo suuri ryhmä.
Keittolounastauko oli 100 km:n kohdalla, johon osa Medio Fondo -ajajista jäivät maaliin. Meidän ajoporukka pieneni siis jonkin verran. Miehen ajoporukka 30km/h lähti juuri taukopaikalta, kun me saavuimme sinne. Keitto oli jauhelihakeittoa leipineen ja juomineen. Tarjolla oli myös suolaa ja banaania. Söin reilut puolet keitosta, pari palaa leipää ja pari isoa mukillista vettä. Lisäksi söin puolikkaan banaanin ja otin puoli teelusikallista suolaa. Suola teki hyvää! Oli yli 20 astetta lämmintä, aurinko paistoi, siis oikein kiva kesäinen ajopäivä vaikka oli elokuun loppupuoli.
Tauko kesti noin 20 min. Jäin lähdössä porukan loppupäähän ja vauhti olikin siinä ajellessa enemmän vaihtelevaa ja jarruttamista kuin vetomiesten jälkeen. Ajoimme kohtuullisen pitkät pätkät ilman taukoja. Itsellä tuntui nesteet haluavan ulos aina liian aikaisin, joten jokainen stoppi tuli tarpeeseen... siis joka stopilla puskapissalle. Onneksi sitä metsää tai muuta suojaa oli tien varsilla taukopaikoilla ihan hyvin 😀.
Juoma- ja eväshuolto toimi ajon aikana hyvin: parin kapteenin hommana oli palvella ajajille juomaa, banaania ja geelejä. Se toimikin hyvin. Oman juomapullonkin löysin toiseksi viimeisellä stopilla pakettiauton perältä ja siinä samalla tuli huomattua, ettei huoltoporukalla ollut juomatynnyreissä kauhoja! Vaan juoman ottivat upottamalla pullon juomaan 😖. Mutta eipä se auttanut kuin täytättää taas pullo, kun ei sitä ilman juomaakaan voinut ajaa...
Ryhmäkuri oli meidän porukassa tiukka. Piti ajaa riittävän lähellä edellä olevaa ja parijonossa. Jos siitä joku poikkesi, niin kapteenit näistä huomauttivat. Muutoinkin kapteenit pitivät porukasta huolta, kyselivät miten menee jne. Muutama taisi lopettaa meidän porukasta. Minulla oli vaikea hetki, eniten tylsistyminen noin 80 kilsan päästä maalista. Osaltaan vastatuuli oikealla puolella parijonossa ajaessa vei voimia, enkä ollut ehkä tarpeeksi syönyt. Siispä konstit käyttöön: syö ja juo. Ja näin tein. Konstit tehosivat ja lisäksi vielä pyysin läskipyöräkuskilta, että vaihdetaanko paikkaa. Hän meni tuulen puolelle ja pääsin siten ajamaan enemmän tuulelta suojassa. Kun energiat olivat taas kohdallaan, niin ajaminenkin maistui taas kivemmalta, eikä tullut kytättyä edes matkamittaria!
Loppumatka tultiin isoa tietä Tartoon. Koko päivän ajan meidän ryhmää olivat turvanneet 5 moottoripyörää, etuauto, taka-auto ja huoltoauto. Moottoripyörät pysäyttivät jokaisen vastaantulijan pientareelle ja jos takaa tuli auto ohi, niin senkin moottoripyörät saattoivat pyöräilijöiden ohi. Liikenteen puolesta oli siis todella turvallista ajaa!
Loppukiihdytyksiin pääsimme Tarton keskustan kujilla. Huomasin, että porukalla tuli otettua loppukiri vaikkei tämä kilpailu ollutkaan. Viimeinen käännös oikealle ja melkein järkytys! Tiedätte varmaan sellainen todella vanhan ja kuluneen nupulakivikadun? Loppumäki oli juurikin sellaista. No peesasin edellä olevaa miestä ja valitsin jalkakäytävällä ajon. Huonosti meni vähän sekin, kun rohkeus puuttui laskeutuessa korkealta katukiveykseltä alas kuluneelle kivikadulle. Jalkauduin ja laskeuduin kadulle. Järjestäjän moottoripyöräkuski huomasi tämän ja tuli antamaan vauhtia, jotta pääsin hyvin liikkeelle. Adrenaliinia taisi olla sen verran hyvin, että hyvä jalka oli mäen loppuun asti ja maaliin! Muutoinkin ajopäivä oli onnistunut, ei ollut kolotuksia, ei pahemmin puutumisia ja olo oli virkeä ajon jälkeen.
Päivän keskivauhti taukoineen jäi hieman alle 25 km/h.
Matka 231 km
Eväät ajon aikana:
2,5 banaania
2 geeliä
1 Snickers
1 energiapatukka
urheilujuomaa
keittoa
leipää
suolaa
 |
| Tehot: 25% ajetusta ajasta vapaalla = kädet jarrulla tai muuten vapaalla rullaten. Lenkkinä: palauttava. |
Yövyimme keskustassa huoneistossa, jonka sijainti sattuikin olemaan erinomainen tapahtuman maaliin ja muihin palveluihin nähden! Ajon jälkeen oli järjestetty taas ruokailua ja arvontapalkintojen jakokin sujui kohtuullisen näppärästi ruokailun jälkeen.
Vaikka ruokailimme tapahtuman jälkeen "kisakeskuksessa", niin heti kohta oli nälkä ja löysimme itsemme majoituksen naapurista meksikolaistyylisestä ravintolasta syömästä. Oli alkanut satamaan illallisen aikana ja kävelimme vain iltakonsertin ohi, joka oli ulkoilmatapahtuma rannassa. Kävelimme hieman kuitenkin keskustassa, jotta jalat saivat liikettä ennen nukkumaanmenoa.
Aamulla kävimme kahvilassa "kevyellä" aamupalalla, sekä shoppailimme käsityömyymälästä tuliaiset äidille, tyttärelle sekä itselle.
Kymmeneltä olimme jo bussiasemalla ostamassa lippuja ja nousemassa LUX bussiin kohti Tallinnaa. Bussissa oli reilusti tilaa, oli internetit yms. Ja matka sujui parissa tunnissa pysähtymättä yhdellekään pysäkille.
Auto oli säilynyt hotellin takana parkissa ja lähdimme hakemaan pyörät Hawaii Expressistä Rocca al Maren läheltä. Mies huollatti vielä takavaihtajan korvakkeen asiantuntevissa käsissä (sunnuntain ajossa oli joku ajanut takavaihtajaan ja se vääntyi, muutamalla vaihteella hän ajoi koko matkan maaliin asti. Itse oli "pikahuoltanut" vaihtajan ja voimalla kääntänyt sen ajettavaan asentoon. Sitten kympin tempo aikaan 15.30, että oli saanut muut kiinni. Loput 180 kilsaa loppuverkkaa...).
Tallinnassa meitä odotti luksushotelli. Olin voittanut Hilton Parkiin yön kahdelle viime joulukuussa ja yllärinä vielä respassa sisäänkirjautuessa kävi ilmi, että meillä on pääsy Executive -loungeen, jossa on myös iltapalaa tarjolla. Parempaa Viron reissun päätöstä ei olisi voinut toivoa!
